Puutarhakalusteet säilyvät kauniina ja käyttökelpoisina pitkään, kun niitä hoidetaan, suojataan ja varastoidaan oikein. Ulkokalusteet altistuvat käytössä monenlaisille sääolosuhteille, kuten kosteudelle, kuivuudelle, auringonpaisteelle ja tuulelle. Erityisesti puiset puutarhakalusteet elävät luonnonmateriaalille tyypilliseen tapaan: puun sävy voi muuttua, pinta patinoitua ja siihen voi ajan myötä tulla pieniä halkeamia. Nämä muutokset eivät yleensä vaikuta kalusteen käyttöön.
Säännöllinen hoito auttaa säilyttämään puutarhakalusteiden ulkonäön ja pidentää niiden käyttöikää. Kun puukalusteet puhdistetaan ja käsitellään ohjeiden mukaan, pinta pysyy siistinä ja kalusteet ovat valmiina uusiin hetkiin parvekkeella, terassilla tai pihalla. Myös käsitelty puu kannattaa pitää puhtaana, sillä lian ja kosteuden kertyminen pinnalle voi aiheuttaa pintahometta.
Suojaa puutarhakalusteet lialta ja sään vaikutuksilta esimerkiksi katoksen alla tai hengittävällä suojapeitteellä. Älä peitä kosteita tai märkiä kalusteita, vaan anna niiden kuivua ensin kunnolla. Vältä myös kalusteiden suoraa maakosketusta, jotta kosteus ei pääse vaurioittamaan materiaaleja. Oikealla hoidolla puutarhakalusteet pysyvät kauniina ja palvelevat kesästä toiseen.

Käyttöönotto
Kun otat kesäkalusteet käyttöön tai kokoat uusia puutarhakalusteita, noudata aina tuotteen mukana tulevia kasausohjeita. Säilytä kasausohjeet yhdessä hoito-ohjeiden kanssa, jotta löydät ne helposti myös myöhempää huoltoa tai säilytystä varten. Jos kokoamisessa tai hoidossa herää kysymyksiä, Asko-myymälän henkilökunta auttaa mielellään. Oikea kokoaminen ja huolellinen käyttöönotto auttavat ehkäisemään vaurioita ja pidentävät kalusteiden käyttöikää.
Käsittele uudet kesäkalusteet tarvittaessa materiaalille sopivalla käsittelyaineella ennen käyttöönottoa. Noudata aina tuotekohtaisia ohjeita ja pyyhi mahdollinen ylimääräinen käsittelyaine pois kostealla liinalla. Näin pinta pysyy siistinä ja kalusteet ovat valmiina kesän hetkiin parvekkeella, terassilla tai pihalla.
Puutarhakalusteiden pehmusteet voi halutessaan käsitellä likaa ja kosteutta hylkivällä suoja-aineella. Suoja-aine helpottaa arjen puhtaanapitoa, sillä esimerkiksi siitepöly ja lintujen jätökset on usein helpompi pyyhkiä pois kostealla siivousliinalla. Suoja-aine ei kuitenkaan tee pehmusteista täysin sateenkestäviä. Jos terassikalusteet eivät ole katoksen alla, pehmusteet kannattaa siirtää suojaan sateelta ja antaa niiden kuivua kunnolla ennen säilytystä.

Huolto
Puhdista ulkona olleet ja pinnaltaan likaantuneet kalusteet miedolla saippuavedellä, ja anna niiden kuivua pari päivää. Pyyhi hiontapöly pois pinnalta ja käsittele sopivalla käsittely tai suoja-aineella. Tarkista myös ruuvien ja mutterien kiinnitys. Puukalusteet elävät ilmankosteuden mukaan, joten ruuvien kiristys on aina välillä tarpeen.
Varastointi
Lumi, jää, liiallinen kosteus tai kuivuus saattavat vaurioittaa kalusteita. Puhdista ja käsittele kalusteet ennen talvivarastointia. Varastotilan ei tulisi olla liian kuuma tai kostea, vaan viileähkö, kuiva ja ilmava. Esimerkiksi lämmittämätön autotalli sopii hyvin kesäkalusteiden varastointiin.
Lue aina tarkasti tuotteen valmistajan sekä ostamiesi hoitotuotteiden erilliset hoito- ja käyttöohjeet.


Terassikalusteiden pehmusteiden huolto
Kun puutarhakalusteen pehmusteet käsittelee uutena likaa ja kosteutta hylkivällä suoja-aineella, on niiden huoltaminen helppoa koko kesän. Pyyhi pehmusteista tuoreeltaan lintujen jätökset, sillä ne "polttavat" kankaaseen jäljen, joka ei lähde edes pesemällä. Tahranpoistoon voi kokeilla tekstiilipesua. Ulkokalusteiden pehmusteet on tehty kestämään pientä sadetta ja UV-säteilyä. Ajan myötä pehmusteiden kankaat haalenevat ja sisällä olevat vaahtomuovit ja rouheet litistyvät, mikä on normaalia kulumista. Terassikalusteiden pehmusteiden käyttöikää voi parantaa pyyhkimällä tahraat tuoreeltaan, nostamalla pehmusteet sateelta suojaan ja suojaamalla ne paahtavalta auringonpaisteelta. Pehmusteiden pöyhiminen pitää sisällön ilmavana ja poistaa pehmusteeseen kertynyttä ilmankosteutta.
Syksyllä pehmusteet voi varovasti pestä pesuohjeita noudattaen. Suosittelemme käsinpesua kaikille pehmusteiden verhoiluille. Kuosittele päälliset kosteana, älä käytä kuivausrumpua, sillä se kutistaa kankaan. Pesun jälkeen pehmusteet täytyy suojata uudelleen tekstiilen suoja-aineella, sillä pesu vie mennessään myös suoja-aineen tehon.
Materiaalikohtaisia ohjeita – puu
Eukalyptus
- Uuden tuotteen käyttöönottokäsittely – puhdistus ja öljyäminen.
- Käsittely vähintään 2 kertaa käyttökaudessa kovapuisille kalusteille kehitetyllä puuöljyllä. Väripigmenttiä sisältävillä öljyillä syvennät tuotteen alkuperäistä väriä.
- Erilaisten sääolosuhteiden takia käsittely voi olla tarpeellista tehdä 5-6 kertaa käyttökaudessa.
- Käytä öljyä reilusti ja anna öljyn imeytyä puuhun. Puhdista ylimääräinen öljy kalusteista.
- Puhdistus ja öljyäminen ennen varastointia.
Koska eukalyptus on elävä materiaali, se voi sisältää parkkihappoa tai ruskeaa imunestettä, jota vapautuu kalusteesta kovassa vesisateessa. Tästä syystä suosittelemme, että siirrätte uuden kalusteen pois kivi- tai puuterassilta ensimmäisten sateiden ajaksi paikkaan, jossa siitä mahdollisesti irtoavasta väristä ei ole haittaa, esimerkiksi nurmikolle. Jos puussa on vain vähän imunestettä, väriä ei irtoa enää ensimmäisten sateiden jälkeen.
Jos terassi kuitenkin värjäytyy, väri on mahdollista poistaa. Puhdistamiseen riittää terassin materiaalille sopiva kodin puhdistusaine sekä tavallinen vesiletku ja suutin. Erittäin hyvä vaihtoehto on myös painepesuri. Jos kyseessä on esim. veneen kansilaudoitus, vältä painepesurin käyttöä, sillä se voi vahingoittaa puumateriaalia ja rakenteita. Vältä valkaisuaineen käyttöä, sillä poistaessaan väritahrat se voi vaalentaa terassin väriä ja jättää vaaleita kohtia tahrojen ympärille.
Öljy-/kuultovärikäsitelty puu
- Uuden tuotteen käyttöönottokäsittely – puhdistus ja öljyäminen.
- Käsittely 1-2 kertaa/käyttökausi kuultomaalilla tai puunsuoja-aineella.
- Puhdistus ja öljyäminen ennen varastointia.
Maalattu puu
- Noudata kasausohjeita tarkoin, jotta maalattu pinta ei vahingoitu.
- Pidä pinta puhtaana ja kuivana – suojaa erityisesti sateelta ja auringolta.
- Vältä kolhiintumista. Jos kolhuja/naarmuja kuitenkin syntyy, puhdista ja paikkaa kolhut välittömästi maalilla.
Tiikki (teak)
- Uuden tuotteen käyttöönottokäsittely – puhdistus ja öljyäminen.
- Käsittely vähintään 2 kertaa käyttökaudessa tiikille tai kovapuisille kalusteille kehitetyllä puuöljyllä.
- Erilaisten sääolosuhteiden takia käsittely voi olla tarpeellista tehdä 5-6 kertaa käyttökaudessa.
- Käytä öljyä reilusti ja anna öljyn imeytyä puuhun. Puhdista ylimääräinen öljy kalusteista.
- Ikääntyessään ja ulkokäytössä öljyämätön tiikki harmaantuu (patinoituu), mutta alkuperäisen värin saa takaisin puhdistuksella, hionnalla ja öljyämisellä.
- Puhdistus ja öljyäminen ennen varastointia.
Materiaalikohtaisia hoito-ohjeita – muut materiaalit
Ruostumaton teräs
Ruostumaton teräs
- Käytä asennukseen ruostumattomasta teräksestä valmistettuja työkaluja. Jos käytetään normaalista
- teräksestä valmistettuja työkaluja, on huolehdittava, että pinnalle jäävä teräspöly pyyhitään pois.
Jos teräspölyä ei pyyhitä pois, voi tuotteen pinnalle muodostua ruostetta. - Mahdollinen ruoste saadaan tuotteesta poistettua hankaamalla pintaa sienellä tai rievulla lämmintä saippuavettä käyttäen. Kuivaa pinta huolellisesti. Itse kaluste ei ruostu vaan ruosteen aiheuttaa jokin ulkopuolinen aine.
- Vaikeasti lähtevään ruosteeseen suosittelemme käyttämään rautakaupoista saatavaa ruostumattoman
teräksen puhdistusainetta.
Alumiini
- Puhdista pinta tarpeen vaatiessa miedolla saippuavedellä. Kuivaa hyvin.
- Vältä kolhiintumista. Jos kolhuja/naarmuja kuitenkin syntyy, puhdista ja paikkaa kolhut välittömästi maalilla.
Polyrottinki
- Puhdista pinta säännöllisesti miedolla saippuavedellä tai muovikalusteiden pesuun tarkoitetulla pesuaineella. Kuivaa hyvin.
- Teräsrunkoiset polyrottinkikalusteet tulee suojata kosteudelta, jotta mahdollinen ruoste ei värjää muovipunosta tai lattia-/terassimateriaalia.
- Polyrottinkikalusteiden talvisäilytyksessä on huomioitava, että vaikka useimmat polyrottinkikalusteet kestävät pakkasta jopa -20 asteeseen asti, jäätyessään punos kovettuu, ja on altis murtumille. Siksi suosittelemme polyrottinkikalusteillekin säilytystä viileissä sisätiloissa.
Polywood
- Puhdista pinta säännöllisesti miedolla saippuavedellä tai polywoodille tarkoitetulla pesuaineella.
Pidä pinta puhtaana lialta ja nestemäisiltä tahroilta. - Polywood on herkkä kuumuudelle. Älä aseta pöydälle mitään kuumaa ruoanlaittoastiaa tms. ilman lämpöeristävää alustaa.
- Vältä jättämästä pöydälle lasiesineitä. Voimakkaasti paistavan auringonsäteen lämpö voi moninkertaistua lasiin osuessaan ja polttaa pöydän pinnan.
Kivi ja keramiikka
- Puhdista pinta tarpeen vaatiessa miedolla saippuavedellä.
- Laattoihin ja keramiikkapintoihin erikoistuneista liikkeistä saa erinomaisia puhdistus ja hoitoaineita, joilla pinnan saa kosteutta ja likaa hylkiväksi.
- Tuotetta ei saa säilyttää pakkasessa, huokoiseen kiveen/keramiikkaan imeytynyt tai sen pinnalle jäänyt vesi saattaa jäätyessään rikkoa tuotteen.
Pehmusteet
- Suojaa pehmusteet kosteudelta.
- Suosittelemme, että suojaat pehmusteesi lialta erityisellä ulkotekstiilien suoja-aineella. Pehmusteiden puhdistukseen on saatavana juuri tähän tarkoitukseen kehitettyjä pesuaineita.
- Hyvistä värinkesto- ja kulutusominaisuuksistaan huolimatta pehmusteet saattavat haalistua auringossa.
Lue aina tarkasti tuotteen valmistajan sekä ostamiesi hoitotuotteiden erilliset hoito- ja käyttöohjeet.


