|
Kesäkalusteiden ulkonäön säilytät hyvällä
hoidolla, sekä lisäät niiden käyttöikää
suojaamalla ja varastoimalla ne ohjeiden mukaisesti. Altistuessaan
eri sääoloille, kuten kosteudelle, kuivuudelle, auringolle
ja tuulelle, puun ulkonäkö muuttuu ja siihen saattaa tulla
mm. halkeamia. Käyttöarvo ei kuitenkaan muutu. Huoltamalla
kalusteesi oikein saat ulkonäön entiseksi tai entistä
ehommaksi.
Vaikka puu olisikin käsitelty hoitoaineella, silti lian kertyminen
pinnalle ja kosteus saattavat aiheuttaa pintahomeen muodostumista.
Suojaa siis kalusteet lialta ja sään vaikutuksilta esimerkiksi
katoksen alla tai suojapeitteellä. Älä koskaan peitä
kosteita tai märkiä kalusteita ja vältä suoraa
maakosketusta.
KÄYTTÖÖNOTTO
Kun otat kesäkalusteesi käyttöön tai ryhdyt
niitä kokoamaan, noudata tuotteen mukana olevia kasausohjeita.
Säilytä ne hoito-ohjeiden kanssa. Ongelmatapauksissa ota
aina yhteys myymälähenkilökuntaan – vältät
vahingot ja vauriot.
Käsittele kalusteesi heti uutena sille sopivalla käsittelyaineella
ja pyyhi mahdollinen ylimääräinen aine kostealla
rievulla ennen käyttöönottoa.
HUOLTO
Puhdista ulkona olleet ja pinnaltaan likaantuneet kalusteet miedolla
saippuavedellä, ja anna niiden kuivua pari päivää.
Pyyhi hiontapöly pois pinnalta ja käsittele sopivalla
käsittely tai suoja-aineella.
VARASTOINTI
Lumi, jää, liiallinen kosteus tai kuivuus saattavat vaurioittaa
kalusteita. Puhdista ja käsittele kalusteet ennen talvivarastointia.
Varastotilan ei tulisi olla liian kuuma tai kostea, vaan viileähkö,
kuiva ja ilmava. Esimerkiksi lämmittämätön autotalli
sopii hyvin kesäkalusteiden varastointiin.
Lue aina tarkasti tuotteen valmistajan sekä
ostamiesi hoitotuotteiden erilliset hoito- ja käyttöohjeet.
| |
MATERIAALIKOHTAISIA OHJEITA
| |
POLYROTTINKI
- Puhdista pinta tarpeen vaatiessa miedolla saippuavedellä.
- Kuivaa hyvin.
- Polyrottinki kestää myös sadetta sekä talvipakkasia (jopa -20°C).
- Talveksi puutarhakalusteita ei tulisi kuitenkaan jättää lumen alle.
- Polyrottinki ja alumiini kestävät talven sääolosuhteita, mutta jos polyrottinki jäätyy, se ei kestä istumista.
|
| |
EUCALYPTUS
- Uuden tuotteen käyttöönottokäsittely
– puhdistus ja öljyäminen.
- Käsittely vähintään 2 kertaa käyttökaudessa
kovapuisille kalusteille kehitetyllä puuöljyllä.
Väripigmenttiä sisältävillä öljyillä
syvennät tuotteen alkuperäistä väriä.
- Erilaisten sääolosuhteiden takia käsittely
voi olla tarpeellista tehdä 5-6 kertaa käyttökaudessa.
- Käytä öljyä reilusti ja anna öljyn
imeytyä puuhun. Puhdista ylimääräinen
öljy kalusteista.
- Puhdistus ja öljyäminen ennen varastointia.
Koska eucalyptus on elävä materiaali, se voi
sisältää parkkihappoa tai ruskeaa imunestettä,
jota vapautuu kalusteesta kovassa vesisateessa. Tästä
syystä suosittelemme, että siirrätte uuden
kalusteen pois kivi tai puuterassilta ensimmäisten
sateiden ajaksi paikkaan, jossa siitä mahdollisesti
irtoavasta väristä ei ole haittaa, esimerkiksi
nurmikolle. Jos puussa on vain vähän imunestettä,
väriä ei irtoa enää ensimmäisten
sateiden jälkeen.
Jos terassi kuitenkin värjäytyy, väri
on mahdollista poistaa. Puhdistamiseen riittää
terassin materiaalille sopiva kodin puhdistusaine sekä
tavallinen vesiletku ja suutin. Erittäin hyvä
vaihtoehto on myös painepesuri. Jos kyseessä
on esim. veneen kansilaudoitus, vältä painepesurin
käyttöä, sillä se voi vahingoittaa
puumateriaalia ja rakenteita. Vältä valkaisuaineen
käyttöä, sillä poistaessaan väritahrat
se voi vaalentaa terassin väriä ja jättää
vaaleita kohtia tahrojen ympärille.
|
| |
MAALATTU PUU
- Noudata kasausohjeita tarkoin, jotta maalattu pinta ei
vahingoitu.
- Pidä pinta puhtaana ja kuivana – suojaa erityisesti
sateelta ja auringolta.
- Vältä kolhiintumista. Jos kolhuja/naarmuja
kuitenkin syntyy, puhdista ja paikkaa kolhut välittömästi
maalilla.
|
| |
ALUMIINI
- Puhdista pinta tarpeen vaatiessa miedolla saippuavedellä.
Kuivaa hyvin.
- Vältä kolhiintumista. Jos kolhuja/naarmuja
kuitenkin syntyy, puhdista ja paikkaa kolhut välittömästi
maalilla.
|
| |
TIIKKI (TEAK)
- Uuden tuotteen käyttöönottokäsittely
– puhdistus ja öljyäminen.
- Käsittely vähintään 2 kertaa käyttökaudessa
tiikille tai kovapuisille kalusteille kehitetyllä puuöljyllä.
- Erilaisten sääolosuhteiden takia käsittely
voi olla tarpeellista tehdä 5-6 kertaa käyttökaudessa.
- Käytä öljyä reilusti ja anna öljyn
imeytyä puuhun. Puhdista ylimääräinen
öljy kalusteista.
- Ikääntyessään ja ulkokäytössä
öljyämätön tiikki harmaantuu (patinoituu),
mutta alkuperäisen värin saa takaisin puhdistuksella,
hionnalla ja öljyämisellä.
- Puhdistus ja öljyäminen ennen varastointia.
|
| |
ÖLJY-/KUULTOVÄRIKÄSITELTY
PUU
- Uuden tuotteen käyttöönottokäsittely
– puhdistus ja öljyäminen.
- Käsittely 1-2 kertaa/käyttökausi kuultomaalilla
tai puunsuoja-aineella.
- Puhdistus ja öljyäminen ennen varastointia.
|
| |
KIVI/KERAMIIKKA
- Puhdista pinta tarpeen vaatiessa miedolla saippuavedellä.
- Laattoihin ja keramiikkapintoihin erikoistuneista liikkeistä
saa erinomaisia puhdistus ja hoitoaineita, joilla pinnan
saa kosteutta ja likaa hylkiväksi.
- Tuotetta ei saa säilyttää pakkasessa,
huokoiseen kiveen/keramiikkaan imeytynyt tai sen pinnalle
jäänyt vesi saattaa jäätyessään
rikkoa tuotteen.
|
| |
RUOSTUMATON TERÄS
- Käytä asennukseen ruostumattomasta teräksestä
valmistettuja työkaluja. Jos käytetään
normaalista teräksestä valmistettuja työkaluja,
on huolehdittava, että pinnalle jäävä
teräspöly pyyhitään pois. Jos teräspölyä
ei pyyhitä pois, voi tuotteen pinnalle muodostua ruostetta
- Mahdollinen ruoste saadaan tuotteesta poistettua hankaamalla
pintaa sienellä tai rievulla lämmintä saippuavettä
käyttäen. Kuivaa pinta huolellisesti. Itse kaluste
ei ruostu vaan ruosteen aiheuttaa jokin ulkopuolinen aine.
- Vaikeasti lähtevään ruosteeseen suosittelemme
käyttämään rautakaupoista saatavaa ruostumattoman
teräksen puhdistusainetta.
|
| |
PEHMUSTEET
- Suojaa kosteudelta.
- Hyvistä värinkesto- ja kulutusominaisuuksistaan
huolimatta pehmusteet saattavat haalistua auringossa.
- Lue aina tarkoin tuotteen valmistajan sekä ostamiesi
hoitotuotteiden erilliset hoito-/käyttöohjeet!
|
|
|